Takaisin

Lähihoitaja, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, 4.3.2019 alkaen, päivä- ja iltapäiväkoulutus

 
Kuvaus
Maaliskuussa 2019 alkaa kaksi eri ryhmää, joihin haetaan samalla lomakkeella. Koulutus toteutetaan kahdessa erilaisessa ryhmässä. Soveltuva ryhmä selvitetään henkilökohtaisessa haastattelussa:
1. Päiväkoulutus, jossa lähiopetus on klo 8−16 välisenä aikana.
2. Iltapäiväkoulutus, jossa ensimmäisenä vuonna lähiopetus on klo 12−18 ja toisena vuonna klo 8−16 välisenä aikana.

Kohderyhmä
Valintaperusteet
- osallistuminen valintatilaisuuteen, hyväksytty tulos valintatesteistä, ennakkotehtävät
- soveltuvuus hoitoalalle: mm. aiemmat kokemukset alalta, persoona, fyysinen ja psyykkinen terveys (SORA-lainsäädäntö)
- motivaatio
- koulutuksen tarve
- edellytykset opiskeluun: mm. opiskelutaidot, sitoutumisvalmius

Sisältö
Tutkinnon osat ja toteutus
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp). Tutkintoon kuuluu neljä pakollista tutkinnon osaa sekä yksi valinnainen tutkinnon osa. Osaamisalavaihtoehdot ovat mm. sairaanhoidon ja huolenpidon, suunhoidon tai mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala. Tutustu tutkintoon tarkemmin osoitteessa www.eperusteet.opintopolku.fi (linkki sivun alareunassa).

Osaamisen hankkiminen ja näyttäminen
Opiskelijan kanssa tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Siinä sovitaan tutkinnon suorittamisesta ja vielä puuttuvan osaamisen hankkimisesta. Opintojen laajuus ja kesto määräytyvät suunnitelman mukaan. Osaamista hankitaan osallistumalla oppilaitoksen tarjoamiin opintoihin ja työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen. Osaaminen osoitetaan näytöissä.

Opinnot sisältävät myös etäopiskelua. Työpaikalla tapahtuva oppiminen toteutetaan työvuorojen mukaisesti.

Tutkinnon voi suorittaa myös ilman valmistavaa koulutusta. Edellytyksenä on tutkinnon perusteissa vaadittava osaaminen.

Kalenteroidut alkamis- tai suorituspäivät

04.03.2019
Päiväkoulutus Päiväkoulutus
Ilta- tai viikonloppukoulutus Ilta- tai viikonloppu
Tutkinto Tutkinto / osatutkinto
Omaehtoinen (kaupungin rahoittama) Omaehtoinen
  Opintojen laajuus ja kesto määräytyvät henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan.


     
 
Muuta tietoa koulutuksesta / tilaisuudesta
Hinta, tuet
Koulutus on opiskelijalle maksutonta. Opiskelija hankkii itse tarvittavan oppimateriaalin. Opiskelu on päätoimista, joten siihen voi hakea KELA:n opintotukea tai Koulutusrahaston aikuiskoulutustukea. Työttömyysetuudella opiskelua voi tiedustella TE-toimistosta.

Paikka
Turun ammatti-instituutti, Uudenmaatie 43, Turku

Lisätietoja
Opinto-ohjaaja Susanna Talvitie, puh. 040 186 2547 tai susanna.talvitie@turku.fi
Ryhmänohjaaja Eveliina Viikeri (päiväkoulutus), puh. 040 131 7510 tai eveliina.viikeri@turku.fi


Hakuohje
Hakuaikaa on jatkettu. Haku päättyy 9.12.2018. Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä sähköinen hakulomake verkkosivuillamme (linkki alla) ja osallistumalla pakolliseen valintatilaisuuteen.

Pakollinen valintatilaisuus on ma 10.12.2018 klo 16.30–18.30 (Uudenmaatie 43, D-sisäänkäynti, 4. kerros, auditorio). Tilaisuuteen ei lähetetä erillistä kutsua. Tilaisuudessa informoidaan tutkinnon suorittamisesta ja opiskelusta sekä tehdään opiskelutaitojen testejä. Haastatteluun lähetetään erillinen kutsu, jossa ohjeistetaan ennakkotehtävät. Haastattelupäivämäärät selviävät myöhemmin.

Huom. Vieraskielisiä hakijoita pyydetään tuomaan haastatteluun todistus suomen kielen taidosta: yleisen kielitutkinnon keskitaso, B2-tason kielitaito tai todistus suomenkielisestä tutkinnosta.



Linkit:
WWW-linkki Hakulomake
WWW-linkki Tutkinnon ePerusteet
Acrobat PDF-tiedosto Koulutuksen esite